Negatiivinen raskaustesti

Tänä aamuna tein negatiivisen raskaustestin. Kuin vääntääkseen veistä haavassa, kuukautiset alkoivat vain paria tuntia myöhemmin. Ei itkettänyt. Mutta harmittaa; kyllä kun näin jälkikäteen miettii, niin kyllä harmittaa.

Päätimme puolison kanssa, että toinen saa tulla. Ja ei vain sitä; että me yritämme toista. Siinä on vissi ero. Sen sijaan, että vain antaisimme olla, harrastaisimme seksiä silloin tällöin ja emme edes ajattelisi asiaa, päätimme että kyllä me voidaan ihan paneutua tähän. Oikeasti vähän katsoa niitä ovulointihetkiä ja sopia yhteisiä lemmiskelyhetkiä. Itse olen ollut paljon halukkaampi saamaan vielä toisen lapsen, puoliso ei. Mutta lopulta hänkin siis käänsi päänsä. Perusteluina hän sanoi sen, että pikkulapsiarjessa on vähän vaikea vain spontaanisti mennä makkariin muhinoimaan (ei ihan näitä sanoja käyttäen), ja olen samaa mieltä.

Mutta siis. Ensimmäinen raskaustesti tällä haavaa. Ensimmäinen kunnon yritys. En vieläkään ymmärrä, miten tässä näin kävi. Olin ihan varma, että tunsin ovulointikipuja ja hieman pinkkiä vuotoakin tuli, ja siitä huolimatta näin kävi. Ei raskautta. Ei voi ymmärtää. Mitä se sitten oli, jos ei ovulointia? Vai plumpsauttiko munasarjani niin kehnon munasolun, että se ei edes yrittänyt kiinnittyä, tuli ulos vain saman tien? En vain tajua.

Noh... Uutta yritystä. Kun on jo yksi taapero jaloissa, paine tällä toisella kertaa ei ole niin suuri. Saimmehan jo yhden lapsen ja hän on täydellinen. Mutta kyllä minä haluan sen toisenkin, jos vain mahdollista. Ymmärrän että aika alkaa loppua. Olen jo 34-vuotias. Mutta olen normaalipainoinen (55 kiloa, 158 cm pitkä), en tupakoi, en käytä alkoholia. Puoliso ei myöskään tupakoi tai käytä alkoholia. Vielä on ihan mahdollisuudet saada lapsi/lapsia.

Sekin tässä vielä jännittää, kun minulla on kohonnut riski monikkoraskauksiin. Isäni on kaksonen. Ja ilmeisesti riski monikkoraskauksiin vain kasvaa, mitä vanhempi on. Jaiks.

Mutta jos sieltä tulee kaksi, se on hyvä. Yksi on hyvä. Vaikka kolme, ihan sama.

Kun vain antaisit tulla.