Vauvauutisia...
Ei minulla. Vaan mieheni siskolla. Ugh.
Vauvauutisten kuuleminen on kauheinta mitä on, jos itsellä on hieman vaikeuksia samalla saralla. Olo oli järkyttynyt. Katkera. Vihainen. Surullinen. Itkettikin.
Sitten ajattelin: en anna tämän lannistaa itseäni. Muistin vanhan ja pätevän neuvon. Elämässä ei ole kyse siitä, kuinka monta kertaa sinut lyödään maahan, vaan siitä kuinka monta kertaa nouset sieltä maasta ylös.
Mutta onko tämä jotakin, mistä voin puskea läpi silkalla tahdonvoimalla?
Noh. Suurimmassa osassa keskenmenotapauksissa syytä ei tiedetä. Eikä syy koskaan selviä. Jos syy on selvitettävissä (kuten geenien yhteensopimattomuusongelma), se voidaan myös kiertää.
Eli kyllä, ainakin tällä hetkellä kyse on vain tahdonvoimasta. Kuinka paljon tahdon tätä vauvaa. Kuinka kauan olen valmis jatkamaan yrittämistä.
Ja sitten kun onnistumme, tulemme arvostamaan lopputulosta aivan eri tavalla. Kaikkein paskimpanakin päivänä, kun olen saanut nukuttua yöllä neljä tuntia ja siinä se kersa vieläkin parkuu, voin kaivaa kännykästäni tämän blogin ja ajatella: oma pikku muruseni. Olet niin rakas.
Vauvauutisten kuuleminen on kauheinta mitä on, jos itsellä on hieman vaikeuksia samalla saralla. Olo oli järkyttynyt. Katkera. Vihainen. Surullinen. Itkettikin.
Sitten ajattelin: en anna tämän lannistaa itseäni. Muistin vanhan ja pätevän neuvon. Elämässä ei ole kyse siitä, kuinka monta kertaa sinut lyödään maahan, vaan siitä kuinka monta kertaa nouset sieltä maasta ylös.
Mutta onko tämä jotakin, mistä voin puskea läpi silkalla tahdonvoimalla?
Noh. Suurimmassa osassa keskenmenotapauksissa syytä ei tiedetä. Eikä syy koskaan selviä. Jos syy on selvitettävissä (kuten geenien yhteensopimattomuusongelma), se voidaan myös kiertää.
Eli kyllä, ainakin tällä hetkellä kyse on vain tahdonvoimasta. Kuinka paljon tahdon tätä vauvaa. Kuinka kauan olen valmis jatkamaan yrittämistä.
Ja sitten kun onnistumme, tulemme arvostamaan lopputulosta aivan eri tavalla. Kaikkein paskimpanakin päivänä, kun olen saanut nukuttua yöllä neljä tuntia ja siinä se kersa vieläkin parkuu, voin kaivaa kännykästäni tämän blogin ja ajatella: oma pikku muruseni. Olet niin rakas.