Raskausdiabetes ja ensimmäinen päivä verensokerin tarkkailua

No niin. Elikkäs sain tosiaan tiistaina tällä viikolla laitteet neuvolasta verensokerin tarkkailuun sekä hieman ohjeita siihen, mitä kannattaa syödä. Ylläri, se perus lautasmalli on ihan hyvä eli joka aterialla pitäisi syödä kasviksia ja niin edelleen. Ei mitään kummallista, aika perus asioita.

Verensokeria tulisi siis tarkkailla neljä kertaa päivässä ja joka toinen päivä viikossa; ensin otetaan aamulla paastonäyte, sitten tunti aamupalan, lounaan ja päivällisen jälkeen. Laite toimii niin, että sormeen tehdään pieni reikä ja veritippa laitetaan koeliuskaan. Laite tekee loput. Helppoa.

Aloitin tosiaan keskiviikkona kokeiden ottamisen ja heti ensimmäiseksi totesin, että sormistani on tosi vaikea saada verta. Minulla on aina ollut paksu veri, joten sinänsä ei mitenkään yllättävää. Aamulla jouduin tekemään jotain kolme reikää ennen kuin onnistuin. Veritipan tulee olla myös riittävän suuri. Pari liuskaa meni roskiin, koska tippa ei ollutkaan tarpeeksi iso tuloksen laskemiseen. Iltapäivästä myös neula taisi olla jo aika tylsä kaikista näistä epäonnistuneista pistoista, että jouduin pistämään itseäni neljään eri sormeen ennen kuin sain tuloksen. Huoh.

Turhauttavintahan tässä on se, että yksikään tulos ei ole ollut lähelläkään raja-arvoja. Ne ovat siis jääneet reippaasti alle rajojen. Paastoarvo oli 5,2 ja syömisen jälkeen otetut arvot 6,1, 6,8 ja 5,3. Paastoarvon rajana on siis 5,5 ja tunnin kuluttua ateriasta 7,8. Tuo päivän viimeinen mittaustulos jäi tosiaan niin pieneksi, että vähän epäilen menikö se oikein, mutta tosiaan minulla loppui jo sormet kesken, mihin tehdä reikä (ja suoraan sanoen, myös hermot), joten se nyt saa olla. Ehdin kyllä keräämään näitä tuloksia tässä kahden viikon aikana ennen seuraavaa neuvolakäyntiä sen verta monta, että yksi virhetulos ei haittaa.

Epäilys alkaa hiipiä mieleen, onko minulla sittenkään mitään raskausdiabetesta. Jännitin tosiaan sitä sokerirasitustestiä, koska minulla on vieläkin ollut hieman aamuisin huonovointisuutta, jos en saa aamupalaani. Sen takia söin illalla ennen nukkumaan menoa ison kulhollisen kaurapuuroa. Se oli nimenomaan se paastoarvo, joka oli yli (hulppeat 0,3 yli raja-arvon!); kaksi muuta arvoa oli alle rajojen. Joten jos olisin skipannut puuron, olisinko päässyt testistä läpi?

Joka tapauksessa... Yritän nyt ottaa tämän homman niin tosissaan kuin pystyn, tuikkailen reikiä sormet täyteen ja toivon, että siellä neuvolassa parin viikon päästä saan synninpäästön tästä hommasta, jos kaikki lukemat näyttävät vihreää siihen mennessä. Eikä minua se kasvisten syöminen haittaa, sitä teen ihan mielelläni. Varmaan myös tämä sormien rei'itys muuttuu helpommaksi, kun opin oikeat tekniikat. Ehkä ihan ymmärrettävää, että ekana päivänä on homma vielä vähän hakusessa.